Turistina Helsingissä – parhaat nähtävyydet

Turistilta ei Helsingissä varmasti puutu ajanvietettä. Yleensä matka aloitetaan Senaatintorin keisarillisen juhlallisen rakennusmiljöön keskeltä. Monet ihailevat tätä uusklassismin taidonnäytettä vain ulkoa, jotkut ehkä piipahtavat massiivisessa Tuomiokirkossa, mutta eivät huomaa että koristeellinen yliopiston kirjasto heti vieressä on myös auki yleisölle, ilman maksua. Arkkitehti C. L. Engelin ja aikansa parhaiden insinöörien taidonnäyte on viisikerroksinen rotunda jota ympäröivät koristeelliset rautakaiteet joka kerroksessa: katon kupolia sopii tarkastella pohjakerroksesta tai kiipeillä hyllyrivien keskelle ylempiin kerroksiin. Näytillä on myös historiallisia arvokirjoja vitriineissä ja muita dokumentteja, ja aulan kattomaalaukset ovat nekin hetken tarkastelun arvoisia.

Senaatintorilta matka jatkuu yleensä Kauppatorille, jossa voi ihailla matkustajalaivoja – valtavat risteilijät ankkuroivat Katajanokalle, ja näitä rakennukset varjoonsa jättäviä aluksia voi hyvin ihmetellä Kolera-altaalta käsin. Kauppatorin laidalla on myös uusrenessanssityylinen, koristeellista piparkakkutaloa muistuttava Vanha Kauppahalli, josta voi ostaa parempaa purtavaa – perunoiden ja sillin ostamiseen sopii paremmin Hakaniemen Halli – ja nälkäänsä on hyvä tyydyttää myös monissa Kauppatorin ulkokahviloissa. Samalla voi ostaa kaikki tuliaiset monista kojuista joissa myydään kaikenlaista, melkein mitä vain voi tehdä poronsarvesta, se löytyy Kauppatorilta.

Kauppatori on Esplanadin päätöspiste, jossa seisoo suihkulähteessään Havis Amandan patsas: Esplanadi on muutenkin täynnä kauniita veistoksia. Esplanadin nurmikoilla loikoilu ja ohikulkevan elämän katselu on paikallisten suosikkiajanvietettä kesäisin.

Illanvietoksi Helsingistä löytyy monia vaihtoehtoja, konsertteja – klassisen, pop-musiikin ja suomalaisten rakastaman metallin – ja teatteriesityksiä on monta mistä valita. Monien pienempien ryhmien lisäksi kolme suurta teatteria edustavat alan kärkeä Suomessa, Kansallinen, Kaupunginteatteri ja Svenska Teatern. Yökerhoja ja baareja löytyy moneen makuun, ja Casino, joka lienee Suomen ainoa. Vain pari vuosikymmentä sitten kasinopelejä saattoi pelata vain laivoilla, nyt niitä voi pelata myös netissä, jos ei ehdi Grand Casinoon käymään.

Kesäisenä päivänä parasta Helsingissä on jättää se taakseen laivan kyydissä ja suunnata Suomenlahden linnoitussaarelle. Jylhät maisemat ovat kyllä näkemisen arvoisia talvellakin, ja saarella on useita museoita, ravintola tai kaksi ja taidekoulu sekä näyttelytiloja.